torstai, 7. helmikuu 2013

Päivän ajatelma

Aina joskus on hyvä rikkoa rajoja, tehdä jotain mikä ei ole niin sovinnaista. Joskus vaan asiat ei hoidu ellei ns. nosta meteliä jostain asiasta.

lauantai, 29. joulukuu 2012

vuonna 2012 yhteenveto siitä mitä kaikkea tapahtuikaan

Sen pitemmittä puheitta suoraan asiaan

-tuli matkusteltua pitkästä aikaa suomen rajojen ulkopuolella
-tapasin ihania ihmisiä
-kävin elämäni ensimmäistä kertaa maksullisessa(tästä ei sitten sen enempää) ja menen ehkä jatkossakin
-taloudellinen tilanne koheni sen verran hyvin että oli varaa uudempaan autoon
-pääsin poikuudestacool
-kävin risteilyllä
-kävin monen vuoden tauon jälkeen lapissa
-kävin hierojalla
-suoritin puuttuvat opinnot loppuun

perjantai, 21. joulukuu 2012

päivän aforismi

Ole oma itsesi, sillä kaikki muut vaihtoehdot on jo käytetty

lauantai, 24. marraskuu 2012

pohdintaa

Jos ihmiseltä vaaditaan tai pyydetään tai odotetaan tekevän jotain, mutta hän ei kuitenkaan saa tarvitsemiaan  ohjeita siitä mitä tai miten pitäisi tehdä, niin jos sitten epäonnistuukin niin onko kellään oikeutta syyttää?

sunnuntai, 11. marraskuu 2012

aloitussanat

No niin tässä se nyt on, uusi blogini. Tähän varmaan pitäisi laittaa jotain tulevasta sisällöstä, mutta kun ei ole mitään yhtä ainutta teemaa tai aihetta niin en oikein tiedä miten tätä pitäisi kuvailla. Ehkäpä tulevat kirjoitukset sitten antavat paremmin osviittaa.
  • Henkilötiedot


    Asioita joista harvemmin muualla julkisesti puhutaan tai ei haluta puhua ja jotka ovat lähellä omaa elämääni. Tämä siis ei ole mikään päiväkirjatyyppinen lässytys vaan suoraa puhetta.

    Asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä, osa tekstistä saattaa herättää pahennusta jos siis epilet niin älä lue näitä kirjoituksia, mielipiteet on omiani eikä kaikki varmaankaan ole asamaa mieltä. 

    LUKEMINEN OMALLA VASTUULLA!!!!

    Kommenttien kanssa on vähän niin ja näin, aikaisemmista blogeista on tullut huomattua että niihin ei aina välttämättä tule mitään järkevää tai hyödyllistä jos siis sinulla ei ole mitää järkevää sanottavaa niin älä  kommentoi
    Jos nyt välttämättä on jotain sanottavaa niin sposti [email protected]
    KIRJOITTAJA
    Blogin kirjoittaja on niitä miehiä joka ei osaa istua hiljaa, sanoo oman mielipiteensä ja varmistuu siitä että kaikki varmasti tietävät mitä ajattelen asioista, ei kulje massan mukana vaan ajattelee omilla aivoilla, ei suostu muiden pompoteltavaksi, tekee niin kuin tahtoo.